Ihorepeämät

Näihin päiviin asti terveydenhuollossa on laajalti jätetty huomioimatta ihorepeämien aiheuttama kuormitus ja niihin liittyvät korkeat kustannukset. Tästä syystä ihorepeämät ovat huonosti tutkittuja, dokumentoituja ja hoidettuja. Viime aikoina ihorepeämiin on kuitenkin alettu kiinnittää enemmän huomiota, mistä kertoo aiheeseen keskittyvän International Skin Tear Advisory Panelin (ISTAP) perustaminen ja kehittyneempien haavanhoitosidosten parempi saatavuus.

ISTAP määrittelee ihorepeämän seuraavasti: ”haava, joka on syntynyt venytyksen, kitkan ja/tai tylpän voiman vaikutuksesta ja joka on johtanut ihon kerrosten erottumiseen syvyydeltään joko osittain (orvaskeden erottuminen verinahasta) tai kokonaan (sekä orvaskeden että verinahan erottuminen syvärakenteista)”.  

Yleensä ihorepeämät ovat rosoisia ja epäsäännöllisen muotoisia. Useimmiten ne ovat myös kivuliaita ja hitaasti paranevia.

Etiologia

Vaikka ihorepeämiä esiintyy terveydenhuollossa, ne ovat yleisimpiä iäkkäillä potilailla (yli 65-vuotiailla), joita hoidetaan kotona, hoivakodissa tai sairaalassa .

Ihorepeämät ovat tavallisimpia käsivarsissa (48 %), säärissä (40 %) ja käsissä (12 %). Mahdollisiin etiologisiin tekijöihin lukeutuvat tylpät vammat, kuten törmääminen esineisiin (44 %), päivittäisiin toimiin liittyvät vammat (20 %) ja kaatumiset (12 %) . Iäkkäät ihmiset voivat yksinkertaisesti olla alttiimpia ihorepeämille, jotka aiheutuvat kriittisestä tai kroonisesta terveydentilasta tai jopa tahattoman kovakouraisesta käsittelystä . Useilla potilailla on monia ihorepeämiä  . Ihorepeämistä noin 50 % sijaitsee kyynärvarren takaosassa ja niitä esiintyy enemmän naisilla .

Tutkimuksia on vain vähän ihorepeämien esiintyvyydestä vastasyntyneillä, vaikka ne ovat yleisiä kyseisessä potilasryhmässä  , pediatrisilla potilailla ja ensiavun potilailla (lukuun ottamatta potilaita, jotka ovat tulleet hoivakodeista). Ihorepeämiä esiintyy myös potilailla, jotka saavat palliatiivista hoitoa edenneeseen sairauteen,  ja näkövammaisten asumisyksiköissä .

Riskitekijät

Ihorepeämille altistavista riskitekijöistä iäkkäillä potilailla on vasta rajallinen määrä tietoa. Seuraavat riskitekijät voivat kuitenkin ennustaa ihon repeämien kehittymistä: :

• Ruhje
• Purppura
• Hematooma
• Aiemmin parantunut ihon repeämä
• Turvotus
• Kyvyttömyys vaihtaa asentoa itsenäisesti

Myös ihon ominaisuudet voivat ennustaa ihorepeämien kehittymistä iäkkäillä potilailla. Mahdollisesti hallittaviin riskitekijöihin lukeutuvat   :

• Siirtymiset ja kaatumiset
• Riittämätön ravitsemus
• Polyfarmasia
• Apuvälineiden käyttö
• Sukkien pukeminen ja riisuminen
• Teippien tai sidosten irrottaminen
• Verinäytteiden ottaminen
• Proteesit
• Ihon puhdistaminen

Vastasyntyneillä riskitekijät liittyvät lähinnä lääketieteellisten välineiden kiinnittämiseen erittäin ohueen ja hauraaseen ihoon. Vähiten kiinnittyvän tuotteen käyttö on välttämätöntä, koska koheesio saattaa olla pienempää verinahan ja orvaskeden välillä kuin orvaskeden ja liiman välillä , jolloin orvaskesi kuoriutuu irti liiman irrottamisen aikana ja ihoon syntyy repeämä.

Ihorepeämien hoito

ISTAP on suunnitellut työkaluja terveydenhuollon ammattilaisille avuksi järjestelmällisten menettelytapojen kehittämiseen ihorepeämien ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja hallintaan . 

Sidosten merkitys ihon repeämien hoidossa

Ihorepeämien hoidossa tärkeintä on arvioida, luokitella ja hoitaa haava asianmukaisesti, ehkäistä komplikaatioita ja valita sopiva sidos, joka luo häiritsemättömän paranemisympäristön ja edistää nopeaa paranemista. Hoitoon on ehdottomasti valittava sidos, joka luo haavalle kostean paranemisympäristön ja tiivistää sen reunat vuotojen ja maseraation ehkäisemiseksi. Hauras ympäröivä iho on myös otettava huomioon . Hoitoon suositellaan kosteutta imeviä sidoksia, joita on saatavana erimuotoisina ja -kokoisina ja joiden valmistuksessa on käytetty esimerkiksi verkkoa, silikonia, vaahtomuovia, hydrogeeliä, kalsiumalginaattia ja hydrokuitua . Ihon kuoriutumisen ehkäisemiseksi voimakkaasti kiinnittyviä sidoksia on vältettävä ihon repeämien hoidossa   .

Potilaan tarpeiden suhteen ihanteellinen vaihtoehto on lyhytkestoinen sairaalahoito ja haavan hoitaminen mahdollisimman vähän vaurioita aiheuttavalla tavalla sillä aikaa, kun ihon repeämä paranee .